20 Apr, 2008
Espanjassa lauantai-iltana suomalaisia turisteja lentokentälle kuljettanut linja-auto kääntyi tuhoisin seurauksin ympäri ja aiheutti yhdeksän ihmisen kuoleman. Lisäksi lukuisat muut loukkaantuivat. Sana Simo haluaa kunnioittaa heidän muistoaan ja kehoittaa jokaista lukijaa sytyttämään internetkynttilän bussiturman uhrien muistoksi.
9 Apr, 2008
Sana Simo kokeilee uuden tyyppistä mainosratkaisua. Ideana on saada mainos näyttämään blogijutulta kuitenkin niin, että siinä selkeästi mainitaan sen olevan mainos. Esimerkiksi Digitoday.fi käyttää kyseisen tyylistä ratkaisua, mutta se ei oikeastaan ole blogi. Nyt Sana Simo kuitenkin haluaa rehdisti kysyä lukijoiltaan mielipidettä uudesta mainoksesta, joka löytyy uusimman ja toiseksi uusimman blogijutun välistä. Onko se parempi kuin vilkkuva banneri vai kenties rikkooko se sinun mieltymyksiäsi ja on selkeästi harhaanjohtava? Tule ja kommentoi, sillä jokainen mielipide on tärkeä!
1 Jan, 2008
Vuosi 2007 oli ensimmäinen kokonainen Sana Simon toimintavuosi. Alkuvuodesta suosio oli vielä melko vähäistä, mutta keväällä se onnistuttiin lähes tuplaamaan. Kesällä Sana Simo koki pienen laman, kunnes jälleen syksyllä ja loppu vuodesta suosio alkoi kasvaa uudelleen.
Google Analyticsin mukaan vuoden aikana blogissa vieraili reilut 7700 kävijää lähes 10 400 käynnin ja hieman reilun 16 000 sivulatauksen muodossa. Liikenne jakautui niin, että noin 15 prosenttia liikenteestä oli suoraa ja loppu liikenne jakaantui lähes tasan hakukoneiden ja viittavien sivustojen kesken.
Sana Simo pyrkii kehittymään vuonna 2008 ja toivoo erittäin lämmintä vuotta 2008 kaikille blogin lukijoille sekä yhteistyökumppaneille.
24 Dec, 2007
Lokakuussa vuoden täyttänyt Sana Simo blogi haluaa toivottaa rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2008 kaikille lukijoilleen. Toivon, että viihdytte blogin parissa myös vuonna 2008.
6 Dec, 2007
Suomi täyttää tänään tasan 90 vuotta. Se on hieno saavutus pieneltä maalta, joka on osa suurempaa maailmaa. Veteraanit taistelivat unelmansa - itsenäisen Suomen - puolesta ja jälkipolvet ovat rakentaneet maastamme vauraan, länsimaisen oikeusvaltion, valtion jota on pidetty demokraattisimpana koko maailmassa. Vaikka epäkohtiakin löytyy niin ne eivät tee maastamme huonompaa. Päinvastoin, sillä epäkohtia pyritään korjaamaan kokoajan. Suomi on hyvä maa, ja tänään meillä kaikilla ikään, sukupuoleen tai yhteiskunnalliseenasemaan katsomatta on oikeus juhlia Suomea. Onnea Suomi!
3 Dec, 2007
Sana Simo avattiin 8.10.2006, eli reilu vuosi sitten. Aluksi blogia ylläpidettiin WordPressin omasta palvelusta osoitteessa wordpress.com, mutta melko pian blogi siirtyi arkku.netin palvelimelle ja on siitä lähtien toiminut tässä osoitteessa. Reilun vuoden aikana blogimerkintöjä (tämä mukaan luettuna) on kertynyt tasan 200. Kyseisenä aikana blogissa on vieraillut reilut 8000 uniikkia kävijää ja sivulatauksia hieman päälle 20 000. Kävijämäärät ovat parantuneet alkuajoista, mutta niitä pyritään nostamaan kokoajan. Sana Simo haluaa kiittää kaikkia lukijoita mielenkiinnosta ja toivoo, että kiinnostus blogia kohtaan säilyy.
7 Nov, 2007
Aiemmin tänään puoliltapäivin tapahtui järkyttävä ammuskelu Tuusulassa Jokelan koulukeskuksessa. Sana Simo haluaa esittää syvimmän osanottonsa kaikien menehtyneiden omaisille ja läheisille sekä loukkaantuneille.
13 Aug, 2007
Sana Simo on pitänyt blogin suhteen pientä taukoa. Syksyn tullen blogi alkaa kuitenkin päivittymään useammin. Syksyllä säät viilenevät ja se saa ihmisiä viettämään enemmän aikaa sisällä, jolloin myös internetin selailu lisääntyy. Seuraavaa juttua odotellessa voitte vaikka katsella ottamiani kuvia Suomen MM-rallista täällä.
24 Feb, 2007
Syötteet ovat kätevä keino, joiden avulla voi tilata itselleen verkosta sisältöä helposti ja täysin ilmaiseksi. Voit siis nopeasti tarkistaa onko suosikki blogiisi tullut uusia merkintöjä. Myös Sana Simo käyttää RSS tekniikkaa. Eli voit helposti käydä tilaamassa syötteen täältä, eikä se maksa mitään. Käyttöönotto on helppoa.
Sinun ei tarvitse kuin valita mihin palveluun haluat syötteesi tulevan. Mozilla Firefox selaimessa syöte voi olla esimerkiksi kätevä “Live kirjanmerkit”. Sitten vain painat “Tilaa” -nappia ja jää odottamaan uusimpia merkintöjä.