Kuvalauta on syvältä
Viikonloppuna Suomi24:n keskustelupalstan tietotekniikkaosiota on häiriköinyt spämmäri, joka on mainostanut Kuvalauta nimistä verkkosivustoa. Asiasta on aiemmin ilmoittanut mm. Digitoday sekä HPWEB.
Kirjoitukset ovat melko avoimesti kritisoineet Suomi24:n keskustelupalstoilla vallitsevaa heikohkoa moderointipolitiikkaa. Itseasiassa massapostitetuista viesteistä on vieläkin ainakin osa tallella, eikä niitä ole poistettu vaikka sisällöllisesti niiden arvo ei pääse edes nollaan. Spämmääminen on syvältä. Vastoittain uutisoitiin, että roskaposti täytti 30 vuotta ja ensimmäinen viesti kolahti 393 käyttäjän sähköpostilaatikkoon. Ehkä tuolloin se saattoi ihmisistä olla jännää, mutta nykyään ihmiset ajattelevat “Voi hitto, taas tätä roskaa” kun roskaposti valtaa sähköpostilaatikon.
Haluan kuitenkin poiketa aiempien kirjoitusten näkemyksistä hieman sillä minä haluan avoimesti kritisoida kumpaakin osapuolta. Suomi24:n keskustelualueita on erittäin helppo spämmätä kun minkään tyyppistä rekisteröitymistä ei vaadita ja minkään tyyppistä valvontaa ei tunnu olevan. Kannattaisi ehkä palkata lisää väkeä moderoimaan tai sitten vain yksinkertaisesti pistää sinne rekisteröitymispakko, jos aikoo kirjoittaa jotain. Keskustelun tasokin nousisi huomattavasti ja spämmääminen olisi helpompi pitää kurissa. Toki lähetettyjen viestejen määrä laskee, eikä enää voida kehua, että “Eilen keskustelupalstallamme lähetettiin 991982331298 viestiä!”. Tai mielestäni tuossa ei ole mitään kehuttavaa kun viestejen sisällöstä ehkä 95% on täyttä potaskaa.
Myös Kuvalaudan toiminta on aika syvältä. Spämmäämisellä ei oikein saa annettua sivustostaan hyvää kuvaa, eikä slogan “Anonyymien herrasmiesten taidekuvasivusto” voi oikein pitää paikkaansa, koska herrasmies ei spämmää. En epäile etteikö spämmäämisen johdosta olisi tullut runsaasti kävijöitä, mutta kuinka moni oikeasti tykästyi sivustoon? Ehkä 0,01 prosenttia? Ainakin minun ensimmäinen reaktio sivustosta oli vähintäänkin kummastunut. Sivusto jaetaan “lautoihin” eli jonkinlaisiin kategorioihin ja yksi niistä on “Huumeet”… en kyllä itse osallistuisi sivuston toimintaan.


























hpguru kirjoitti
April 27 2008 @ 9:40 pm
Todella hyvä artikkeli. Kiitos!
hpguru kirjoitti
April 27 2008 @ 9:48 pm
Kuvalauta on kyllä harvinaisen laaduton, ei olisi ansainnut näin suurta näkyvyyttä..
Foxytin kirjoitti
April 28 2008 @ 5:28 am
Suomi24:n moderaattorien työkalut ovat heikot. Osaltaan siitä syystä voi johtua ettei viestejä olla poistettu. Kuka jaksaa poistaa tuhansia viestejä yksitellen?
Toki moderaattorien tehtävä on pitää palsta siistinä eikä siihen kuulu itkeminen jos työtä on paljon, joten sinänsä vähän 50-50 lähtisinkö moittimaan moderaattoreita, vai enkö.
Spammaaminen on kyllä syvältä, sitä en käy kiistämään.
Suomalainen anonyymi kirjoitti
April 29 2008 @ 7:23 pm
Tervehdys,
Toimin mainitulla sivulla moderaattorina. Ylläpitäjä tai kukaan muukaan sivustoon kuvalauta.fi sidoksissa oleva henkilö ei ole spämmämmyt suomi24:ää, emmekä tiedä kuka tämän teon takana on. Sivuston ylläpitäjä oli itseasiassa hyvin suuttunut saadessaan tietää tapauksesta. Myös sivuston tavalliset käyttäjät ovat tuominneet tapahtuneen.
anonyymi kirjoitti
April 29 2008 @ 7:43 pm
Suorastaan typerää olettaa/väittää, että Kuvalaudan admin mainostaa Kuvalautaa tuolla tavalla.
anonyymi kirjoitti
April 29 2008 @ 8:53 pm
8/10
Simo kirjoitti
April 29 2008 @ 10:11 pm
Jutun kirjoittajana haluan välittää pahoitteluni kuvalaudan ylläpitäjille/henkilökunnalle, koska oletin ettei kukaan ryhdy ihan vain huvikseen noin massiiviseen spämmäysoperaatioon.
Tämä oli minulle täysin uusi käänne. Ilmeisesti joku todella alas vajonnut tyyppi on suutuspäissään aiheuttanut paljon pahaa Kuvalaudalle. En tiedä voisiko takana olla mitään henkilökohtaista, mutta eiköhän yritetä yhdessä selvittää kuka todellakin spämmäsi ja ennenkaikkea miksi, koska ainakaan itseltäni ei riittäisi mielenkiintoa spämmätä minkään sivuston linkkejä noin massiivisesti…
Anonyymi Heppa kirjoitti
April 30 2008 @ 12:45 pm
Minä olen samaa mieltä molempien kanssa, sekä Simon, että kuvalaudan adminporukan.
Tyhmää olettaa, että kuvalaudan adminit asian olisivat tehneet. Miksi kukaan, edes KUVALAUTA haluaisi rekrytä porukkaa Suomi24:stä?
Toisaalta, kuvalauta on aivan totaalisen syvältä. Heikko ja tarkoitukseton kopio ilmiöstä, jonka taso on viimeisten kahden vuoden aikana laskenut lähelle nollaa.
tl;dr; You all suck.
Ollaanko kaikki tyytyväisiä? =)
Anonymious kirjoitti
April 30 2008 @ 4:03 pm
Toisaalta Kuvalaudalla viihtyy yllättävän hyvin
N/aabip kirjoitti
May 14 2008 @ 8:46 pm
Eikös vain tämä artikkeli iske kävijämäärän ennätyslukemiin. Ettei olisi ovela mainoskampanja? Nämä anonyymit täällä hehkeästi kehuvat kuvalautaa, mutten itse siitä mitään erityisen innostavaa löytänyt. Uskallan muuten epäillä, että on tätä muuallakin mainostettu kuin Suomi24:ssä, vaikkei nyt sitten näin raivokkaasti.
Mitä mieltä tästä nyt pitäisi olla(?)
Foxytin kirjoitti
May 15 2008 @ 2:52 pm
Noh, kaikkihan sen tietävät että kuvalaudan porukka on itse kaiken takana. Eihän sitä tietenkään tunnusteta, mutta se nyt on odotettavissakin tälläisen tempun jälkeen.
Kuten anonyymi heppa kirjoitti on kuvalauta vain halpa kopio. Idea olisi ollut hyvä joskus pari vuotta sitten. Näinä päivinä en löydä vastaavanlaisista sivustoista mitään mikä saisi jäämään sivustolle 3 minuuttia pidemmäksi aikaa.
Foxytin kirjoitti
May 23 2008 @ 9:06 pm
OFFTOPIC;
Mutta missä on Simo?
Kuukausi ilman uutta merkintää on paljon se. Blogin kirjoittajalla ei pidä olla elämää, eihän.. vain itse blogi
hpguru kirjoitti
June 9 2008 @ 10:42 pm
Nyt Suomi24:ssä spämmäillään jonkun huutokaupan viestejä.
anonyymi herrasmies kirjoitti
August 4 2008 @ 7:54 pm
kuvalauta on vain kopio sivustosta 4chan.org. sitä en tiedä miksi on yritetty tehdä suomalaista 4chania :O
nyymio kirjoitti
August 5 2008 @ 9:49 pm
ANONYYMI EI UNOHDA!
btw kirjoitti
August 14 2008 @ 11:46 am
4chan on myös kopio.
jar kirjoitti
August 23 2008 @ 12:52 am
spämmäämistä esiintyy
muuallakin päin nettiä
ehkä jokin viha on pistänyt spämmäämään.
tietyille palvelimille,ja osoitteille
vain tietyille ei ihan mihkä vtahansa sivuille.
tässä on kans yksi jota spämmätty
viheraho.
Anonyymi kirjoitti
August 31 2008 @ 12:05 am
Kuvalauta on yhtä paljon kopio 4chanista kuin tämä blogi on mistä tahansa muusta blogista, konsepti on sama, sisältö on eri.
Kuvalautojen (eng. Imageboards *chans) viehätys on sen syntyhistoriassa ja nykytilanteessa, siihen väliin mahtuva aika kertoo meistä paljon ihmisinä ja eritoten internetin hardcore-käyttäjistä.
Kuvalaudat ovat alunperin japanilainen keksintö. Nämä laudat muistuttivat hyvin paljon nykyisiä foorumeita, suurimpina eroina tosin karsittu ulkoasu ja ideana vaihtaa kuvamateriaalia käyttäjien kesken vaivattomasti. Nämä keskustelupalstat jaettiin erilaisten aihepiireiksi. Luonnollisesti kaikelle ihmistä kiinnostavalle ei voi olla omaa kategoriaa käytännön syistä ja sekalaisuuksia varten jätettiin /b/-sattumanvareinen, jonne kukin sai postata mitä vain sisältöä. Tämän osion alkuvaiheista minulla ei ole paljon tietoa, joten siirryn suoraan ensimmäisen suositun länsimaisen kuvalaudan 4chanin /b/:en.
4chanin /b/:ssä ei ollut sääntöjä, ei niin mitään, alunperin ja se vetikin nopeasti puoleensa kaikentyyppisiä laittomuuksia ja omituisuuksia, kaikki tämä koska anonyyminä postaaminen oli helppoa, tavanomaista ja jopa ihailtavaa. Anonyymiys esti käyttäjämoderoinnin, postcount-nillityksen ja ujostelun. Toisin kuin monilla anonyymeillä keskustelupalstoilla täällä ihmiset kokivat tiettyä yhtenäisyyttä, ihmiset käyttäytyivät kuin olisivat salaseurassa, syntyi vaikeasti aukeavia vitsejä, nopeasti leviäviä kuvia jne. Koska käyttäjämateriaali oli eritoten raskaanlaadun nörttejä alkoi /b/ hiljalleen kiertyä oman internet raakailuksi, mitä moraalittomampaa, epäinhimillisempää sitä parempaa, käyttäjät ottivat (ja ottavat) ylpeyttä kaikkein epämiellyttävimmästä materiaalista. Olen itsekin tottunut siihen. Jossain vaiheessa /b/ lautoja tuli muuallekin, syntyi sisäisiä ristiriitoja, oikeita sääntöjä, käyttäjäsääntöjä ja viimeiseksi medianäkyvyyttä. Medianäkyvyyden takia laudoille ryntäsi laumoittain teinejä jotka halusivat olla osana jotain “siistiä” (=pilkata sattumanvaraisia muilla internetkeskustelupalstoilla ja pitää naamareita scientologikirkkojen edessä). Uusien käyttäjien mukana /b/ kulttuuri muuttui itseään toistavammaksi ja vähemmän originelliksi, jota jotkut vanhat käyttäjät vierastavat. Toisilla se näkyy kuvalautojen jättämisenä ja toiset taas yrittävät tuhota ne tai palauttaa niiden vanhan maineen tekemällä kaikentyyppisiä tempauksia, kuten häiritselmällä suomi24:sta.