Katsaus menneeseen vuoteen
Vuosi 2007 oli ensimmäinen kokonainen Sana Simon toimintavuosi. Alkuvuodesta suosio oli vielä melko vähäistä, mutta keväällä se onnistuttiin lähes tuplaamaan. Kesällä Sana Simo koki pienen laman, kunnes jälleen syksyllä ja loppu vuodesta suosio alkoi kasvaa uudelleen.
Google Analyticsin mukaan vuoden aikana blogissa vieraili reilut 7700 kävijää lähes 10 400 käynnin ja hieman reilun 16 000 sivulatauksen muodossa. Liikenne jakautui niin, että noin 15 prosenttia liikenteestä oli suoraa ja loppu liikenne jakaantui lähes tasan hakukoneiden ja viittavien sivustojen kesken.
Sana Simo pyrkii kehittymään vuonna 2008 ja toivoo erittäin lämmintä vuotta 2008 kaikille blogin lukijoille sekä yhteistyökumppaneille.


























Guest kirjoitti
January 4 2008 @ 1:20 am
Meneistyneisyys on siis nousussa. Kiva näin. Blogijuttuihin voisi saada eloa nimenomaan vielä henkilökohtaisemmilla juttuilla ja omia mielipiteitä saisi olla sitäkin vahvemmin esillä. Nimenomaan hauskoja linkkejä voisi alkaa myös suoltamaan palveluun enemmän. Jaksaisi tulla entistä useammin katsahtamaan päivän urlit ja aiheet.