Löydä käyttöösi sopiva tila

Spottaa!  Bongaa!  Herquta! 

Googlen vanavedessä monet ovat ymmärtäneet, että hakupalvelut ovat hyvää bisnestä. On kuitenkin lähes typerää ryhtyä taisteluun tuulimyllyjä vastaan ja lykätä nettiin vain tavallinen hakukone. Se ei oikein nykyään ole enää kannattavaa. Täytyy erikoistua johonkin, että erottuu massasta.

Tilaopas on kotimainen hakupalvelu, josta voit etsiä käyttöösi sopivaa tilaa esimerkiksi kokousta tai syntymäpäiviä varten. Tällä hetkellä palvelussa on jo ilmoitettuna yli 1800 juhlapaikkaa ja palvelukonseptia on viety mm. Britanniaan, Espanjaan ja Italiaan. Sivuston ulkoasu ei mitenkään erikoisesti säväytä silmää, mutta kuten esimerkiksi Googlen tapauksessa on todettu ettei ulkoasun välttämättä tarvitse olla kovinkaan tyylikäs kunhan se on selkeä ja toimiva. Palvelussa voi olla tulevaisuudessa hyvinkin paljon potentiaalia, joten Sana Simo onnittelee.

1 kommentti »

  1. Bitten kirjoitti

    December 8 2007 @ 6:11 pm

    Toinen kiinnostava hakukone on http://zotspot.com/. Se maksaa rekisteröityneille käyttäjille sitä mukaa, kun käyttäjä käyttää zotspotin hakua.

    Itse kokeilin sitä vähän aikaa, enkä oikein ollut tyytyväinen. Se on mm. paljon hitaampi kuin Google, enkä usko, että se hakukoneenakaan on kovin kummoinen.

Kommenttien RSS · TrackBack URI

Kommentoi

Nimi: *

Sähköposti: (vaaditaan, mutta ei julkaista) *

URL

Kommentti: